Tänä aamuna ...

En ymmärrä,miksi olen näin väsynyt?Työviikko on kyllä ollut työntäyteinen,mutta ihan ajoissa olen ehtinyt sohvaperunaksi kämpilleni.Minusta tuntuu,että minua väsyttää taas kaiken turha pohdiskelu.

Näillä kolmella viimeisimmällä kirjoituksellani minä yritän potkia itseäni persuksille,ruoskia itselleni otteen elämään.Kai tuo ihmisen kaipuu lähelle saa ajatukset harhailemaan syviin vesiin.

Toivottavasti kevät tulisi äkkiä ja saisin nenäni ulos luontoon ja pääsisin taas pyöräilemään päivittäin.

Viime kerralla tässä positiivisen odottavassa mielentilassa ollessani tein sen tuhoisan kuperkeikan polkupyörällä.Tuolloin minulla oli alullaan mukavantuntuinen ihmissuhde ja tapaturman takia tuo ihminen sai syyn jättää minut.Mustavalkoisen luonteeni takia nuolin haavojani yksikseni omassa kodissani ja häpesin tapahtunutta omissa oloissani.Olin verta vuotavilla ruhjeilla sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Minun pitäisi ymmärtää ihmisten käytöstä paremmin,mutta en parhaalla tahdollakaan ymmärrä,miten helposti ihmisten tunteet muuttuvat laidasta laitaan ja mitkä syyt kääntävät tunteiden suunnan?
Minä en voi kuin kysyä itseltäni,poikkeanko liikaa massasta,koska en osaa valmistautua elämän nöyrryttäviin iskuihin.

Psykiatrin työkykyäni tutkiessaan työuupumuksen aikaan,totesi minun olevan ihan normaali ja täyspäinen mies.Minulla on tempperamenttia,olen spontaani ja suhtaudun elämään ja ihmisiin suurella intohimolla.Nämä piirteet minussa ovat suurimmat vahvuuteni mielenterveyden ammattilaisen mukaan.Minä kuitenkin koen tämän etelämaalaisen tempperamenttini,lapsellisen sponttaaniuden ja päällekäyvän intohimoni olevan minun suurimmat heikkouteni.Mielenlääkärin mukaan minulla on erityisen vahva läsnäolo,presenssi,mikä saattaa pelottaa ihmisiä,kun olen myös normaalia isokokoisempi.

Mietin myös,onko miun normeista poikkeava luonteeni myös syynä siihen,miksi en koskaan ole halunnut olla miehinen mies ja kasvattaa itselleni lihaksia,vaikka selkävikani takia niin olisi järkevää tehdä!

Verenperinnön ja kasvatuksen paineiden syyllistäminen on vain turhaa tekosyyn etsintää.Minun pitäisi vain hyväksyä realiteetit omasta elämästäni.Kasvatuksessani olen kuitenkin saanut itselleni syvän vihan heikkoutta vastaan ja sisäänrakennetun pakon selvitä yksin.

Kirjoittaminen ja filosofointi on minulle pelkästään itsehoitoa ja terapiaa.
Analyyttisenä luonteena haluan ennakoida ja hallita tulevaa itsekkäästi.Puhtaasti itsekkäistä syistä minä kirjoitan niin paljon kuin kirjoitan.Olen tietysti elämänkokemuksen kautta huomannut sanojenileikin kiehtovan vastakkaista sukupuolta. Runoillani olen monesti päässyt haluaamani ihmistä liki.Loruilusta runoilla on muodustunut olennaiseksi osaksi viettelyä.

Minä en itsekkään usko omaan sanataiteeseeni,koska se on minulle ihan liian helppoa ja mutkatonta toimintaa.Oikealla hetkellä,kuten nytkin ajatukset vaan soljuvat sanoina ja muuttuvat pelkkiä näppäinlyöntejä suurimmiksi.Lievä lukihäiriöni saa minut peruuttelemaan jo kirjoitettujen aatosteni yli normaalia useammin ja korjailemaan toistuvia virheitä..

Parisuhteessa ollessani minulla ei ole tätä pakonomaista tarvetta kirjoittaa.
Minä en edes pohdiskele niin paljon,enkä pysähdy etsimään sanoja mielestäni.
Tietysti tämän lahjan saaneena minä käytän sitä hyväkseni,mutta paljon arkipäiväisemmin kuin yksin ollessani.

Tämä yläpuolella käymäni keskustelu itseni kanssa on varmaan osa kasvuprosessia kohti parempaa minää,ihmistä ja miestä.Elämähän ei vaadi minulta muuta kuin pelkkää itseni hyväksyntää.Minulla on pakonomainen tarve tulla hyväksytyksi tälläisenä ihmisenä kuin olen.

Odotan jo innolla hetkeä kun saan vihdoin elää taas ehjänä ihmisenä täydellä sydänmellä ja rakkaan kädestä hellästi kiinnipitäen.Itselleni lupaan että,kun se aika koittaa,niin minulta löytyy varmasti se turvallinen kainalo,minne päästän sen tietyn ihmisen käpertymään turvaan.Yhdessä haemme tuon syleilyn lämmöstä voimaa elämämme edessä.

Et tämmöstä ...