Ajatusteni pomppuja ja törmäilyjä ...

Tämä lomaviikko on kulunut kuin siivillä,kiitos lasteni!
Minua ei ole vaivannut tekemisen puute.
Tämän torstain aion kyllä hengahtää ja en tee mitään järkevää.
Aion istua tässä sähköikkunan ääressä ja yritän saada edes yhden jutun ulos myllystäni.Ilansuussa pitäisi varmaan ulkoilla,sillä uusi inhottavin vaivani nostaa taas päätään,mutta en jaksa valittaa taas!Lääkkethän minulta löytyy jo valmiiksi.

Perjantaiaamuna heti herättyäni minun pitää singahtaa vakuutusyhtiöön vihdoin viemään tapaturmailmoitusta.Tänään posti kantoi vihdoin sairaalan kuoressa puuttuvan lääkärintodistuksen.Ikävällä tavalla silmään pisti paperissa,että lääkäri oli muistanut mainita,että olin aika puhelias ja juonut kolme olutta,siis koko onnettoman päiväni aikana.

Kummallista oli,että ambulanssin ensihoitajat antoivat minun kävellä omin jaloin sairaalalle pyörääni taluttaen.Vaatteenihan olivat ihan yltäpäältä veressä.Minulla oli huono olo,olinhan lyönyt pääni pyöräntien asfalttiin.Niskaani ja olkapäätäni pakotti ilmalennon jäljiltä.Silmäkulmasta valui noroina verta pitkin poskeani koko vaivalloisen laahustuksen ajan sairaalalle.

Matka kotioveltani seutukunnan suurimpaan sairaalaan ensiapuun on vain vajaa puoli kilometriä.Olin tosi rähjäisen ja itsellenikin vieraan näköinen,kun katsoin itseäni sairaalanpeilistä odottaessani pääsyä silmäkulman ompeluun.

Rähjäisestä olemuksesta muistuu aina mieleen laskettelumatkani Saariselälle kaukaa muinaisuudesta...

Silloin siellä hohtavilla keväthangilla äijät huomasivat lasketellessamme ryhmän ei-mitään-rumia-hyvin-hengittävia nuoria naisia kaikkia kurveja myötäilevissä hiihtohaalareissaan.Oltiin kuulevinamme ruotsinkieltä näiden seireenien suusta. Noiden kaunokaisten perässä piti sitten alkaa laskea mutkamäkeä ja yrittää tehdä itseämme tykö.Meille kellekkään ei tullut mieleen,että ehkä nämä nuoret naiset olisivat meidän huhtarin nyppylälaskijoiden rinnalla täysammattilaisia.Nämä nuorikot nimittäin kiihdyttivät koko ajan tahtiaan ja laskivat aina vaan vaikeampia reittejä.

Iltapäivällä tultiin vihdoin Kaunispään rinteiden vaikeimman laskun päälle. Kaunottarien porukka vilkaisi vaivihkaa meihinpäin ja työnsi itsensä vauhtiin alas mustaa rinnettä,tietysti Reiska ja Hämis ihan vanavedessään,muiden kompatessa ja minä tietysti korvallisena kukkakeppinä vihoviimeisenä.Aivan taitojeni ylärajoilla laskin rinteen alas asti ja loppuunlaskuun päästyäni huokaisin jo helpotuksesta. Jalkani tärisivät väsymyksestä ja käsivarsiani särki tautisesti.Ohjasin laskuni loppuliun taidolla aivan tuon neitolauman ohi ja sitten...

Yhtäkkiä minun mitään tajuamatta sukseni kärjet kääntyivät edeltäni sojottamaan suoraan vasemmalle,olinhan oikeaoppisesti istahtanut takapuoleni päälle antaakseni ammattilaisen rennon vaikutelman...

Aivan rinteen laidassa nökötti ylimittainen joulukuusennäköinen havupuu ja räpiköivä variksen lentoni suuntautui pää edellä suoraan kohti kuusivanhusta.Yhtäkkiä sauvani tökkäsivät rinteen reunavalliin kuin nopeuttaen tapahtumia.Seuraamamme neitojoukko ja kaverijengi katsoivat suu auki ilmalentoani kuin taivaasta naruista alaspäin roikkuen.Ilmojen halki liidin selkä edellä,hitaasti ilmassa kuin kärrynpyörää pyörien,välillä pää maata kohti osoittaen,suoraan rinnettä reunustavaan lumiseen postikorttikuusikkoon.Näin havuja ja lunta lentävän ympärilläni,kaikki oli yhtä tv:n virityskuvalumisadetta...

Kuolikohan se???,kuului vaimeana jostakin läheltä.Avasin lumijäiset silmäni ja pyyhin märän kylmällä kädelläni naamalta havunneulas-lumipuuron.Reiskan ja Hämiksen oluelta tuoksuvat naamat olivat siinä ihan liian lähellä omaa tyhjää päätäni. Koskeeko mihinkään,onko joka paikassa tunto,tiedätkö missä olet?...kysyi pikkuisen hätääntynyt vieras ääni jostain kauempaa.

Kuin rousteisella rautakangella väänsin itseni istuvaan asentoon ja katselin pöllämystyneenä ympärilleni.Reiska ja Hämis seisoivat hätäisen hengästyneinä polvia myöten hangessa ihan vierelläni.Vähän matkan päässä ähelsi hukkapätkän mittainen rinteenvalvoja meitä kohti,vetäen ahkiota perässään kysellen uudelleen ja uudelleen rutiinikysymyksiään.

Olin lentänyt kymmenkunta metriä ilmassa syvälle rinnettä reunustavaan kuusikkoon. Aivan kaiken lumen olin karistanut kuusien oksilta ilmavan pakkolaskuni reitiltä. Nivelten rutistessa nousin väkinäisesti seisomaan.Silloin kaukaa kantautui korviini hiihtokäsineiden vaimentamat suosionosoitukset ilonhuutoineen,hiihtohissien luokse oli kerääntynyt satakunta ihmistä pällistelemään tapahtumia.

Ystäväni ja valvojat sanoivat,etteivät he olleet koskaan nähneet noin pahannäköistä ilmalentoa,"Se oli kuin akuankan-sarjakuvissa,yksi käsi ja jalka näkyi lumipilven keskeltä ja varusteet lensivät pyörien hidastetun näköisesti lumipölyn ympärillä!!!"

Lasketteluvehkeeni olivat lentäneet kuin ripoteltuina kaikki ihan erisuuntiin. Yksikään suksi,hanska tai sauva ei löytynyt toisen läheisyydestä.Pipo oli korkealla kuusen oksilla ja laskettelulasit olivat lentäneeet vielä syvemmälle kuusikkoon.

Myöhemmin laskettelukeskuksen ensiavussa minulla todettiin ainoastaan nyrjähtänyt oikean käden peukalo...

Kummassakin tapaturmassahan olisi voinut käydä pahemminkin.Monta vuotta lasketteluonnettomuuden jälkeen kuulin ystäviltä, miten pahannäköinen oli kaatumiseni.Jälkeenpäin kyllä kaatumiselle naurettiin kovasti...

Nyt viimeksi onneksi kaaduin vain muutaman kymmenen metriä kotioveltani ja pyöräilyvauhtini oli vielä etanavauhtia.Tuttu sairaanhoitaja kyllä vitsaili minulle,kun makasin odottamassa polisängyllä,että"Siulla olis varmast pitäny olla kypärä päässä ja kännipäällä,niin mitään ei olisi sattunut!"Minulta puuttui taas kerran se humalaisen suomalaisen tuuri!

Näiden kummankin törmäilyni jälkeen suurimmat haavat ja ruhjeet eivät olleet mitään fyysisiä vaan suurimmat kolhut oli saanut vain alta nollan itsetuntoni.

Toivottavasti pääsen pian magneettikuvaan.Toivon mukaan ortopedikin saa sitten pian selville,mikä olkapäätäni vaivaa?Se kuitenkin on varmaa,ettei minusta tule enää mitään miehekästä jalopuista ladonovea vaan ehkä tyytyväinen keskikehonrakentaja kotletti outukumpuineen.

Et tämmöistä tällä kertaa ...

P.S. Ei kai MaaMaa ollut näkemässä ilmalentoani Saariselällä???