Yksin,
hento tuulenvire,
vaimeampi kuin sinisiiven isku,
tyhjän sielun epätoivon huokaustakin heikompi,
harmaalla vedenpeilillä vaeltaa yön harsoiset laivat.
Huultesi arkailevan punan empivä kuiskaus,
silmilläsi maailman kauneimmilla onnesi lähde,
Keskellä kaikkea säröillyt mieli kaipaa omaa rauhaa.
Tässä on meitä kaksi,
rikkilyötyä,
tyhjää nauravan naamion takana,
kyynelsuolaista verta,
sydän pettymysarpia täynnä,
Unelmani ja Minä
(ei hyvä,ei edes välttävä,mutta menettelee... 11.3.2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.