Avasin heti herättyäni läppärini.Naamakirjan kalojeni hoidon ja hortonomin hommien jälkeen kävelin suoraan MaaMaan maailmaan.Blogi pisti heti aamusta miettimään asioita.MaaMaa esitti monta filosofinia kysymystä,joihin etsin koko päivän sohvapohdiskelijan vastauksia.
Surenko menneitä,kadunko tehtyjä,mietityttääkö miksi jotain piti tapahtua?
Ihmisten kautta elävänä suren valintoja,joita olen tehnyt orastavissa ihmissuhteissa.Valintojen oikeellisuudesta en uskalla olla mitään mieltä!
Muutaman ihmisen menettämistä kyllä kadun,mutta sillä hetkellä en kokenut olevani valmis juuri sille tytölle,naiselle.Kypsymättömyys kyllä paistoi läpi päätöksissäni.Minun oli lapsellisena niin paljon helpompi vaan mennä pois selittämättä yhtään mitään.Mielestäni tuo sama lapsellisuus on edelleen kaikista heikoin ominaisuuteeni.Muutaman ihmisen haluaisin menneisyydestä haluaisin kohdata ja ehkä vaan pyytääkseni anteeksi.
Työelämässä olen tehnyt muutaman tosi Ison Mokan.Noihin valintoihin taas vaikutti tuo vihaamani kypsymättömyys ja samoihin aikoihin hiljaa orastavat uudet ihmisuhteet.
Kuvaavana kohtalon vaikutuksesta elämään pidän yhtä kohtaamista junassa.
Olin ollut pitkään ulkomailla musiikkihommissa(siis oikeasti vain puolitoista kuukautta)ja olin palaamassa häntä koipien välissä märkänä roikkuen junalla kotiin Willimiehenrantaan.Olin matkustanut viisi päivää linja-autolla läpi Euroopan ja nousin junaan rautatieasemalla.Vaunustani löysin paikkani helposti ilman ihmeempiä törmäilyjä kaikista kantamuksista huolimatta.Sitten jostain takaani kuulin äänen,"Isu,mitä sie täällä teet?"sanoi tuttu joku,veti henkeä ja"mihin sie katosit?".Tyttö Sari,ketä olin lähtenyt karkuun tuolle retkelleni,istuikin samassa junassa kavereineen, eikä tuosta ihmissuhteesta sitten tullut mitään...
Kohtalo oli puuttunut peliin.Lähdin pakoon pelkäämääni vastausta.Vastaus istuikin sitten heti samaan junaan ja kohtalo näytti haluavansa viedä minut poispäin...
Työurani hakiessa vielä suuntaansa 80-luvun alussa,sain parikin vuoropäällikön-vastaavan paikkaa hotelleista,mutta en ottanut niitä töitä vastaan.Tietenkin nyt tiedän,että rohkeilla ratkaisuilla,hypyillä tuntemattomaan olisin varmaan löytänyt elämälle suunnan sekä Espoosta että Tampereelta.Molempia tekemiäni valintojani selittelin tuolloin itselleni pelkästään muka järkisyillä.
Nyttemmin on Historia minua opettanut,etten minä ennen viime vuosia ole pystynyt järkiperäisiin ratkaísuihin elämässäni.Kuten sanottua,ensimmäinen julman järkevä ratkaisu oli päätös avioerosta.
Tuntuuko etten voi vaikuttaa kohtaloon?
Onko kohtalo jo valmiiksi kirjoitettu?
Jokainen voi vaikuttaa meille määrättyyn kohtaloon tekemillään ratkaisuilla. Kohtaloaan vastaanpyristely on pahimman laista itsensä pettämistä.Meillä on jokaisella ennalta määrätty aikamme ja paikkamme.Meidän pitää vaan osata ottaa meille annetusta elämästä ilot ja nautinnot irti liikaa vaatimatta,odottamatta. Omalla tavallamme meidän pitää vain "alistua" kohtaloomme,on vain eri asia teemmekö sen nyrkkiä heristäen surullisena alistuen vai meille annetusta elämästä iloiten.
Pelkäänkö tulevaa,uskonko Murphyn lakiin?
Minä pelkään tulevaa!Viime vuodet on osoittaneet minulle,että helpolla en ainakaan saa elämääni elää.Romahtava terveyteni,jatkuva sinnittely talouteni kanssa saa minut arastelemaan tulevaisuutta.Päällimmäinen tunne on pelko,en voi sitä muuten kuvailla!Tunteet tulevaisuutta kohtaan ovat kaikki niin negatiivissävytteisiä.
Syvällä sisälläni uskon vähän parempaan.Pyrin kuitenkin välttämään elämän vastoinkäymisiä odottamatta elämältä liikaa.Olen valmiimpi kohtaamaan suuria pettymyksiä kuin onnenhetkiä.Minulle ilonhetkiä ovat lasteni pienet sanat,heidän lähellä käynnit.Ystäväni Tamin kanssa koen hyviä hetkiä jatkuvasti.
Murphyn lakia ei ole olemassa. Murphyn laki on vaan pienten ihmisten turhaa pyristelyä elämän edessä. Kenelläkään ei ole koskaan loppumaton huono tuuri.
Elämän kokeminen jatkuvana huonojen tapahtumien sarjana on asennevammaisuutta elämän edessä.
Sanonta,"ei pelkästään pahaa ilman mitään hyvää" pitää täysin paikkaansa!!!
Taivaallahan näkyy poutaisella säällä pilviä kulkevan auringon edestä välillä sen peittäen.Kaksi erilaista tapaa nähdä maailmaa on,nauttiiko silloin noista pilven viilentävistä varjoista vai auringon hymyilevistä kuumista kurkkauksista???
Taas on tyhjä pää tyhjempi!
Toivottavasti sain taas jotain järkevää ulos harmaastani?
Hyvää Yötä,Maailma,
Mielenkiintoisia mietteitä ja herättää lisää ajatuksia. Kiitos kun laitoit mietteet alas! :)
VastaaPoistaMinä en ole ihan varma, onko kohtalo kokonaan valmiiksi kirjotettu. Siksi juuri en aio alistua tai tyytyä kohtalooni, vaan uskon että piirtelen kohtaloa sitämukaa kun menen.
Kohtalo on muuten jotenkin negatiivisesti kaikuva sana... ei kiva yhtään. Katsoin miten kääntyy englannin paljon kauniimpi sana "fate"; paitsi kohtalo, niin se on suomennettu myös "SALLIMUS". PALJON kivempi sana. Siihen voisin "tyytyä" sillä se kuulostaa hyvälle. Mitä minulle sallitaan :)
Huonotkin asiat ovat sallimuksia, sillä kuten jo kaikki ovat todenneet yhteen ääneen, ilman suruja ei erota todellisia iloja ja onnen poikimia.
En myöskään halua uskoa, että päivät ovat valmiiksi luetut; ihmettelen ihmisiä jotka haluaa tietää mitä tulevaisuudess tulee tapahtumaan ja vielä enemmän niitä, jotka haluaa selvittää kuolinpäivänsä!
Aurinko oli mun ensimmäinen sana! (paitsi kuulemma sanoin "auroora" (fixu likka; latinaa letkautteli ensiksi!)) Mä usein korjailen ihmisiä jotka sanoo "Paistais nyt aurinko!" -- sillä aurinko paistaa aina!! Sanokaa mielummin, että "Menis nyt noi pilvet pois!"
(vaikka ihan pilvetön taivas voi olla kärsimystä; ihan kuin elämä ilman yhtään vastoinkäymistä, kuten sanottu)
Hyvää viikonloppua IsoMies, toivottavasti olka ei vaivaa ja paranee pian!!