MITÄ NYT ??? ainakin alilämpöä!!!



Minun pitäis kai yrittää keksiä jotain tänne omaan tajunnanvirtaani,mutta...

Töissä on kaikki viime aikoina ollut tervanjuontia.Työmotivaationi on ollut huonompi kuin koskaan.Itse työssäni ei ole yhtään mitään vikaa.Minulla on Unelmatyö.Työ jossa saan käyttää ihan kaikkia taitojani.Itsekkäät,ilkeät ihmiset työpaikallani ovat vain puukottaneet selkään jatkuvasti...

Paukkupakkaset ovat onneksi loppuneet täältä päin.Lunta on nyt sitten satanut koko alkuviikon.Minun parvekkeeni on täpötäynnä lunta.Pikkukeittiöni ikkunallekin on satanut jo oma lumivallinsa.

Minulla on ollut flunssainen olo jo reilun viikon.Viime lauantaina pyöräillessäni vanhasta kotoa tähän kämpilleni,huomasin etten ole kunnossa.
Minulta meinasi voimat loppua pikkunousuun ennen pihaan kääntymistä.

Paleltanuthan minua on jo viikon verran silloin tällöin.
Viikko sitten oli kuumetta 37.8,mutta se meni sunnuntaina levolla ohi.

Maanantaiaamuna menin työterveyteen.Minua kyllästytti tuo jatkuva alikuntoinen olo. Tuttu terveydenhoitaja mittasi kuumeen,koska epäilin oman mittarin toimintaa.Oman mittarin mukaan minulla oli alilämpöä.Sillä hetkellä työterveyden kuumemittari näytti 35.4. Minulla oli oikeasti alilämpöä. Kurkkuni oli punainen ja ärtynyt.

Niinpä olen nyt ollut nämä alkuviikon päivät sairaslomalla.Oloni on parantunut pikkuhiljaa,eikä minua palella enää koko aikaa.Raskas mielenikin on keventynyt levätessä.Olen juonut teetä litratolkulla ja lisännyt siihen inhoamaani hunajaa makeuttamaan ja lääkkeeksi.

Olen tänään jo muutaman kerran istahtanut alas ja luoda jutun juurta.
Illansuussa vielä yritin saada tajunnanvirran patoja auki,mutta mitään ei virrannut ulos...

Minun taitaa olla paras upota sohvani syleilyyn ja katsoa vaan tyhmistintä.
Iltateet meinaan keittää ennen sänkyyn kömpimistä....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.