Pettymyksen Syvä Huokaus



(osa tekstistä siirretty facebookin profiilistani,julkaistu siellä 16.10.2009)

Olen todella pettynyt ystäviini ja varsinkin nais-sellaisiin.
Avioeron aikaan ja reilu vuosi sitten,suurimmalla hädän hetkellä yksikään ns.naisystävistä ei laskenut minua lähelleen,ei auttanut edes olemalla läsnä!
Oliko se sitä että olin siloin keikkuvassa parisuhteessa,eikä kukaan halunnut tulla toisen naisen reviirille,tulla tykö?
Miesystävät kyllä antoivat apuaan ja kuuntelivat muuallakin kuin kapakassa.

Kriisinhetkellä ihmissuhteet uudelleen arvioituvat ja jyvät erottuvat akanoista.

Tällä hetkellä tuolla naamakirjassa ja muutenkin,A-K tuijottelee vain omaa napaansa ja oikein kieriskelee elämänsä negaatioissa,eikö ihminen tosiaan osaa nauttia siitä,mitä elämä antaa???
N.on yhä vieläkin yhtä arka sanoille ja arvostelulle,onko se sitten siinä kuka sanoo ne sanat tai antaa kriitikin? Yritin vain piikitellä N:ää harmittomasti musiikin kautta ihan hyvää tarkoittaen,mutta kääntyipä säilä minua kohti!

Makuasioista pitää saada kiistellä,eikö?
Minun musiikki-makuani saa ainakin ihan vapaasti arvostella!!!

...

Bisse ihmettelee,miksi ihmisiä ei saa enää kokoontumaan eläviksi ryhmiksi???
Ihmisillä on muka muuta,ongelma on kyllä ihan toinen!
Ihminen on nykyään vaan sellainen,tämä sosiaalinen media korvaa oikeat ihmiset.
Menestymättömyys ja kilpailu ihmisten kesken saa ihmiset välttämään toisiaan.
Kukaanhan ei halua olla joukossa luuseri !!!

...

Tämä pikkujoulukausi on parasta karjanäyttelyn aikaa.Olen peräkkäisinä perjantai-iltoina käynyt kiertelemässä ihmisten ilmoilla.

Olen meinannut joutua tappeluun pariinkin otteeseen.Yksinäisen oloinen harmaapää raukka istuu baarintiskillä ja onhan sitä pakko mennä vähän mittailemaan!Minä vaan nousen seisomaan,työnnän naamani hengityksen päähän ja katsoessani minua pienempää töyttöhyyppää alaspäin sihistän sanat kirskuvien hampaideni välistä."Onko sinulle ongelmia,juniori?"
Eikä tää kukonpoikien mittailu ole jäänyt yhteen kertaan!

Nuoremmalle,monesti nätimmälle naisihmiselle kun on yrittänyt olla vaan herrasmies yössä.Olen ehkä vain antanut kohteliaasti tilaa,sanonut muutaman viattoman sanasen. Olen silloin kohdannut minua arvottavia katseita,ajatuksia ja jopa sanojakin.
"Voi siuta vanha ukko,etkö sie parempaan pysty ja mitä siulla on oikein mielessä???

...

Huomisiltana jos tämä flunssainen olo ei pahene?,on taas kuitenkin ihan pakko lentää yöhön.Humaltuneena vanhana pöllönä katselemaan joltain tiskin kulmalta ihmisten pikkujoulujuhlintaa.Välillä ehkä huhuilen jollekin toiselle väärässä paikassa olevalle huuhkajalle ja nautin ehkä muutaman mustan juomani.

...

Huomennahan maksetaan veronpalautukset.Minä maksoin vähän ylimääräisiä luottojani pois ja autovakuutuksen niistä rahoista.Lapsille varmaan ostan jotain.Itselleni suunnittelin ostavani ulkoisen levyaseman,että pääsisin kunnolleen käyttämään tätä konettani.Saisin muokata valokuvia ihan rauhassa ja voisin naputella kaikki säilyneet juttuni myös koneelle.

Varmaan huomisiltana ruokaostosten jälkeen löydän itseni tutkimasta Anttilan dvd-valikoimia.Minulla taitaa kyllä olla varmaan sata uutta elokuvaa tuolla hyllynpäällä odottamassa vain katsomisvuoroaan.

Ai niin! Nyt se Syvä Pettymyksen Huokaus !!!

Nyt on perjantai puolipäivä ja istuskelen nyt tässä kämpilläni.Ennen nukkumaanmenoa palelsi ihan kiitettävästi.Aamulla mittailin lämpöäni ja tämä rumiluksen kattila kävi vähän liian kuumana.Laitoin töihin tekstarin ja kaivauduin syvemmälle peittoni alle.Nyt sitten sairastellaan ... Kurkku on vähän kipeä ja kuumetta on vähän.

Ai niin! Nyt taas Syvä Pettymyksen Huokaus !!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.