Mikä liikuttaa mieltäni??? - osa 1



MUSIIKKI

maanantai 14.12.2009

Musiikki on ollut erittäin aktiivinen osa elämääni jo yli 20 vuoden ajan.
Minulla on ihan jokaiselle mielialalle oma musiikki,mitä juuri sillä hetkellä kuuntelen mielelläni?Tässäkin mielentilassa,hiukan surkeana ja sairaana,minulla on tälle fiilikselle oma musiikkinsa.Yleensä laitan pyörimään tämän levyn,Coro de Monjes del Monjes...Santo Domingo de Silos:Canto Gregoriano(sen ensimmäisen gregoriaanisen laulun tunnetuksi tehneen levyn).Nyt soi tässä koneella selkävaivaisena istuessani ja jouluaodotuksessa,Ylioppilaskunnan Laulajien-YL:n Joulu - Christmas with YL. Harvoin löytyy yltiöperinteisistä joululevyistä näin onnistunutta kaikki rajat ylittävää kokonaisuutta,perinteisiä joululauluja klassisen kuoromusiikin keinoin tulkiten, mutta ei kuitenkaan liian taiteellisesti.

Tätäkin edellämainittua levyä olen metsästynyt varmaan niin kauan kuin muistan!Ihan vähän aikaa sitten löysin cd:n sitten kirpputorilta ja iso lapsi LIIKUTTUI löydöstään.

tiistai 15.12.2009

Jokaisella minua jollakin tavalla "koskettaneella" ihmisellä on myös oma musiikkinsa,tunnuskappaleensa.Nykyaika antaa mahdollisuuden valjastaa tämä tunnusmusiikkisysteemin ihan arjen käyttöön.Tamilla on esimerkiksi soittoäänenä Hurriganes,Roadrunner.
Tyttöystävät ovat kaikki saaneet oman näköisen musiikkinsa.Yleensä kappale on joku hidas slovari.Kun kuulen jonkun noista sydänmeeni syöpyneistä melodioista, piilotteleva pala nousee aina kurkkuun ja sisäiset silmäni kostuvat hiljaa liikutuksesta...
Roxette:It Must Have Been Love
Boyzone:No Matter What
Ronan Keating:When You Say Nothing At All
Def Leppard:Have You Ever Needed Someone So Bad
Akon:Beautiful

sunnuntai 20.12.2009

Aloin pohtimaan itsekseni,mikä on minun ensirakkauden,Sen Suurimman,oma melodia, tunnuskappale???En tiedä,miksi minun mieleni ei antanut sitä muistaa!!!Kaukaisen vaimean räjähdyksen tavoin se tunkeutui kuitenkin tosi syvältä muistini syvyyksistä pakolla pintaan.Tunnen nyt ihanan ahdistuksen möykyn sisälläni pitkästä aikaa. Kylminä väreinä minua vapisuttavat huokaukset syvältä rikkinäisestä sydänmestä ja yksinäinen kyyneltippa kasvaa orpona silmäkulmaan

Se kappale on Imagition:in,I´ll Always Love You.
Rytmiltään laulu on hitaan laahaava,sanoiltaan kappale on oikea rakkausfraasien hiekkalaatikko,mutta kuitenkin tämä runonomainen laulu on niin sydäntä riipivän koskettava.Laulaja laulaa suoraan sydänmestään menetettyä rakkauttaan.Tuon tuskan tuntee ihan joka kerta!

Miun oppi-isä Vesku H. tutustutti minut tähän lauluun tiskijukan urani alkuaikoina ja lopetin varmaan jokaisen kunnon Dj-keikkani tähän hitaaseen kappaleeseen.

Minun oikeilla ystävillä(?)on harvoin omia laulujaan,paitsi tietysti Bissellä,minun tämän hetkisellä ainoalla lukijalla.Hotelli Lappeen yökerhonajoilta muistan Bissestä tummat sivuilta kiinni laitetut hiukset,punaisen lyhyen takin,missä oli tosi paljon vetoketjuja ja jotenkin kiltin aran viattoman hymyn.Bissen oma kappale oli tietysti tuo Alison Moyet,This Old Devil called love. Tuo jazzahtava laulu on niin hutuinen,ilmassa hiljaa leijuva keinuva-slovari,jota tanssiessa on pakko ottaa se ihminen ihan tykö!

Minun mieltäni koskettavat edelleen samat kappaleet.Nuo samat kappaleet ovat pysyneet kyyneleiden ja tunteiden liikuttajina jo vuosia.Uusia nousee enää harvoin esille.Pari vuotta sitten minut pysäytti yllättäen laulu.Minä yllätyin myönteisesti löydöstäni.Vielä monen kuuntelukerran jälkeen kappale nosti siivelleen ja vei mukanaan.Mr.Luther Vandross teki sen taas,apunaan Richard Marx,uneliaan aikuisrokin ehkä paras tekijä,Diane Warren :in jälkeen.Tuon kappaleen sanat tuntuivat osuvan suoraan maaliinsa.
Samalla tavalla kuin vuosia sitten Lee Ritenour:in,Is It Youoli tämän nuoren kokemattoman miehen tunteiden peili.

Luther Vandross,Isn`t there someone:in sanat tuntuivat kertovan juuri minun fiiliksistä ihan sillä hetkellä,minun juuri eronneen ja loppuunpalamisesta toipuneen ihmisen tunnoista ja avoimista kysymyksistä uuden elämän edessä.

Tosi kaunis kantriballadi,mitä jaksan kuunnella aina uudelleen ja uudelleen on LeAnn Rimes:in,More Than Anyone Deserves.Joka kuuntelukerralla tuntuu sanojen takaa löytyvän jotain uutta.LeAnn:in kuulas raikas ääni kantaa sanoja utuun.Laulun taustalla huokailee unelias dobro kuin antaen pisteet iiden päälle.

Minun suosikkiyhtyeeni onRESTLESS HEART.Tiskijukan keikkojeni toiseksi viimeinen hidas oli aina yhtyeen,I´ll Still Be Loving You
Minun mielessäni kappaleessa lauletaan menettämisen tuskan yksinäisen miehen suulla.
Niistä tuhansista ja taas tuhansista hitaista tätä kappaletta en ole koskaan päässyt tanssimaan.Juuri tämän kappaleen soidessa haluaisin sulkea syliini juuri SEN RAKKAAN.

Cd-soittimeeni myös eksyy monesti James Ingram:in tietty levy.
Levyltä minun suosikki liikuttavia nyyhkyttäjiä ovat One Hundred Ways ja There´s No Easy Way.Kun oikein pyörin itsesäälissä ja olen ihan sydän karrella,soitan Michael Bolton:in,How Am I Supposed To Live Without You tai Toto:n I´ll Be Over You.

Levyhyllystä tarttui käteeni äsken käteeni pari suomalaistakin sielunraapijaa. Riki Sorsan,Hope for The Best pysähdyttää joka kerta,enkä oikein ymmärrä miksi?Kappaleen sanat ovat simppelit,mutta en ole oikein koskaan päässyt niiden taakse.Yksinkertaisessa kauneudessaan ainutkertainen ja lyriikaltaan ehjä on myös usein itselleni soittava nyyhkyttäjä,Oona Kamun,Jää.Minun näköistä ja omaa musiikkini tuntuista on Veli-Matti Järvenpään,Neidot Herkät Hennot.Olen itsekseni monta kertaa hiljaa laulanut tätä kappaletta ja vakuutellut itselleni,miten oman tuntuiselta tämä laahaava,pateettinen kantrahtava valssintuntuinen kuullostaa!!!



ELOKUVAT

sunnuntai 27.12.2009

Seisoin taas pitkään keskellä olohuoneeni lattiaa,tuijottaen satoja dvd-elokuvia kirjahyllyssäni,katseellani helmiä noista elokuvistani etsien, suuria tunteita muistoista esiin kaivaen.

Se kaikista liikuttavin kohtaus minulle elokuvista on Ghost-elokuvan romanttinen loppukohtaus.Haamuna lähes koko elokuvan ajan ollut sankari näyttäytyy rakkaalleen ennen lähtöäään pois tästä maailmasta.Koko kohtaus on tosi romanttista siirappia vähäisellä New Age-kuorrutuksella.Se vaan toimii lähes täydellisenä kun taustalla soi Righteous Brothers:in Unchained Melody.
Toinen sisintäni koskettava ja se täydellinen elokuvakohtaus on Connor McLeodin jäähyväiskohtaus kuolevalle vaimolleen elokuvassa,Highlander. Sydäntä raastavan tuskan rakkaan lähdönhetkestä voi lähes maistaa kohtauksen joka kuvasta ja taustalla soi Queen:in Who wants to live forever.

Pakahduttavin elokuvakokemukseni on ET-elokuvan ensi-ilta näytöksestä."ELLIOT",sanoo tuo kuoleva avaruusolio lapsiystävälleen katkonaisesti kuiskaten karhean heikolla äänellään.Täpötäysi elävienkuvienteatteri onenemmän kuin hiirenhiljaa ja elää kiinni tuossa hetkessä.Ihan joka puolelta Nuijamies-elokuvateatterisalia kuuluu vaimeita nyyhkytyksiä.Liikutuksen kylmätväreet raapivat jokaista pehmeään tuoliin nojautuvaa katsojanselkää.Sydäntä tuntuu joku kaivavan rinnasta ulos."E-L-L-I-O-T"-sanat kai toistuivatkin ja aika tuntuu pysähtyvän vähäksi aikaa hetkeen ja tuohon täyteen elokuvasaliin.

Näitä edellä näkyviä rivejä olen naputtelut,deletoinut... aina uudelleen.
Olen pohdiskellut kovasti mieleni liikuttajia,pysähdyttäjiä....
Nyt tuntuu ettei loppua näy lainkaan....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.