
Joulu ei ollut niin onneton, miksi sen mielessäni kuvittelin???
Lasteni painostuksesta sain viettää joulunpyhät vanhassa kotona.Jouluaattona saunottiin,syötiin hyvin ja avattiin lahjat aattoiltana.Minun joululahjani ovat täysin yllätyksettömät,ovat olleet niin jo vuosia.Saan aina sukkia,alushousuja tai jonkun neuleen.Makean hammasta hivelee perinteinen Marianne-laatikko ja mieltäni huvittaa aina joku kirja.Tänä jouluna toivoin ihan tiettyä kirjaa.Vihoviimeisestä paketistani sen kaivoin sitten esiin.
Kotikaupunkini lahja suomalaiselle rock-musiikille,Jouni Hynynen on kirjoittanut runokirjan.Olen ahmien lukenut rokkikukon aikasemman pakinakirjan.Hynysen sanansäilälle hykertelin vuosia sitten syys-iltana Mäntsälän-kirkon parkkipaikalla odottaessani kyyditettävääni.Tapettava aika kului siivillä ja muistan,kuinka kirjan jylhän vääränlainen,asenteellinen miesnäkökulma vein totaalisesti mukanaan.
Minä en odota rokkarilta mitään perinteistä runokirjaa.Odotan Hynysen kasvattavan rock-lyriikan uudelle tasolle ja tekstin lähentyvän rakenteeltaan perinteistä runoutta.Tyhmistimen ohjelmassa,Runoraadissa oli yksi runoista jo esillä, ja se oli kyllä pieni pettymys.Runo oli vain runon omainen aforismi, mutta kuitenkin hyvä sellainen.Ensituntuma tuohon,Mies Katoaa-runoon oli sellainen,mutta katsotaan nyt ...
Joulupyhät kuluivat nopeaan lasten seurassa.Yritin kaikin tavoin olla häiritsemättä perheeni jouluviettoa ja tapoin aikaani korjailemalla perheeni tietokoneiden käyttöjärjestelmiä ja viruksen torjuntaohjelmia.Tuo verrattain passivinen naputtelu aiheutti tyttäressäni vähän närää.Ohjelmienkorjailu onneksi kyllä piti minut ihan sopivalla eteisyydellä x-vaimostani.
Joulu sujui ihan leppoisissa merkeissä.Tapaninpäivänä puolenpäivän maissa minä sitten nostin laukun olkapäälleni ja vaelsin ihan tajuttomassa lumimyräkässä takaisin kämpälleni...
Jotkut paikallisen jalkapalloseuran pelaajat kyllä harjoittelivat tuossa säässä ja nappasin urheista sälleistä valokuvan.

Joulu meni...ja oli kyllä ihan hyvä.
Minulle jäi ihan hyvä fiilis joulunvietosta.Tässä joulujen välissä olen ulkoillut paljon.Tänäkin iltana meinaan kävellä kinkunsulattelulenkin pikkupyryssä.
Huomenna on uudenvuodenaatto,enkä tiedä,miten sen vietän???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.