Elon tuulessa ja tuiverruksessa.
kosteankylmän halauksen antaa syksyn henki,
kaukaankadulla piippuveljien rautaharmaassa hämyssä,
taivasta raappivien kalmakaksosten varjosssa.
Normipoikkeavaa hitusen raihnaista kilttiä miestä,
kyrpimään alkaa tämä jatkuva kyrpiminen.
Auringon kolkko valo ei lämmitä sappikivisiä luita.
Vihaksi pistää tästä joskus kai ohiajavan elämän odottaminen.
Hiirenhiljainen on kylätie,pahainen katunen.
Tuolla kauempana näkyy kyllä liikennettä ja valoja.
Tässä harmaan raihnasella linja-autopysäkillä on aika kylmä seisoskella kuukausitolkulla,
Onneksi on kuhmuinen sydänlämmin termospullo täynnä pieniä hymyjä ja makeita nauruja.
Aikataulujakaan ei näe yhtään mistään.
Onkohan kukaan muistanut edes niitä painaa mihinkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.