Aikanaan,
kuiskaa järki omantunnon äänellä.
Joku tulee,
koputtaa rämettyneeseen tummaan veripetsiseen oveen.
Hymyilee hän,
hyvää tarkoittavaa hymyä,
pitäen selkänsä takana pimeyden kuunkolkossa kourassaan
itsekkään ihmisen kuuluisia viimeisiä sanoja.
Raikasta
rautasinistä pehmeää lähdevettä,
huuhtelen auringon säteillä suustani pois eletyn elämän myrkyn.
Huulet,karpalonpunaiset pehmeät aaltoilevat viivat äänesi ympärillä.
Kuparinen kuunsilta keinuttaa silmäni ajatustesi välkehtivään safiiriluolaan,
lämmittää mustan silkkisen yöilman pehmeäksi sateenkaaripalloksi,
Elämän ylle nostaa kaksi onnellista pilvelle elämän virtaan.
Aikanaan,
järjen kylmä häviää taiston onnen tunteelle,
Joku tulee,kömpii viereen tosi ihan liki,antaa usvaisen mesipisarasuukon,
huokaa onnesta vaieten hiljaa ja sammuttaa jokaikisen maailman tähden.
Aikanaan... sitten joskus...!
AIKANAAN (2) - VÄHÄN ENNEN...
Kirpeä kuiskaus läpi tulen ja tuulen,
lohduton liito yli sydänmettömien sielujen ikijään,
Tuhansia miljoonia kituvia tulia,
katkeraa savua ilman mitään elävää .
Kuuluu laulu jostain,
onnen vaaleanpunainen kutsu.
Rakkaus tulee vihdoin,
enkä ole siihen vieläkään valmis.
Askel vielä ja ehkä toinenkin,
se arka askel viimeinen.
eikä enää ole aikaa etsiä oikeaa,
löytää puuttuvaa palaa
(En ole tyytyväinen näihin kahteen huokaukseen tässä,
mutta en jaksa enää panna vastaan... )
IsoMies? Sunnuntaina 22.syyskuuta klo 00.49 Nina H:lle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.