Bloggeri hävitti tämän jutun ensimmäisen version ja nyt tätä tarinaa ulkomuistista kirjoittaessa tuntuu,ettei näissä sanoissa ole enää sitä samaa jujua ja terää kuin aikaisemmassa.Bloggeri tökki ja meni ihan jumiin,juuri kun olin naputtelemassa viimeisiä rivejäni ensimmäisestä versiosta.Muutaman päivän kuluttua tänne takaisin palattuani oli juttuni kadonnut kokonaan.Nämä tässä lukemasi rivit ovat jo kolmas versio alkuperäisestä tekstistä.
siispä uudestaan:
Reilu kuukausi sitten kotitalossani alkoi julkisivuremontti.
Minua harmittaa kovasti,koska tänä keväänä luonnon heräämien kesään omassa maisemassani jää näkemättä.Aamuisin avaan pikkukeittiöni ikkunan.Ulkoa kuuluvien äänien perusteella yritän arvailla päivän sään.
Kuulenko aamuauringossa kisailevien talitinttien iloista kujerrusta auringon alla vai vaimeaa sateen ropinaa?
Näenkö muovin päällä kiemurtelevia vesinoroja vai lehtien varjoleikkiä maidonvalkeassa kesävalossa?
Auringonpaiste pilvettömältä taivaalta näkyy valkeana polttopisteenä harsomuovien takaa.
Poutapäivän aurinko on vain vaaleankuuma neliömäinen kuuma varjoruutu jossain kaiken takana.Seitsemän aikaan arkiaamuisin alkaa ympäri taloa kuulua kiviporien järisevä jyrinä ja hiekkapuhaltimen loppumaton aaltoileva suhina.Ikkunat kumajavat vaimeasti kuin rumpupellit työmiesten kävellessä edestakaisin talonseinustalla vaaleanharmaiden rakennustelineiden kulkusilloilla.
Ensin ikkunani ulkopuolella maisemaa peittää läpikuultava rautakaupan muovi.
Kaiken ulkopuolella harmaanvalkea reikäinen tilkkupeittomainen suojapressu suojaa rakennustelineitä tuiverrukselta.Talo on ulkopuolelta katsoen vähän kuin vanha vaatomaton kermakakku johon sormella on piirretty vähän likaisia harmaita raitoja.
Seisot kahden tienristeyksessä.
Olet menossa jonnekin, ehkä vain nauttimassa raittiista ulkoilmasta.Kumpikin risteyksen teistä näyttää ulkoisesti täysin samanlaisilta.
Molemmat tiet kulkevat läpi kumpuilevan maisenan ohi satunnaisten metsikköjen.
Sinun pitäisi päättää,kumpaa tietä kulkien jatkat matkaasi jonnekin,nautitko ja kävelet vähän pitempään nauttien luonnosta ja raittiista ilmasta???
Tämäkin vähäpätöiseltä tuntuva päätös voi muuttaa tulevaa elämääsi ratkaisevasti.
Tämä pieni valinta vaikuttaa loppuelämääsi ja muuttaa kokonaan sen suunnan.
Ihan jokainen valinta,päätös ja ratkaisu, minkä teemme elämässämme vaikuttaa kohtaloomme!
Valinnan tehtyäsi lähdet rauhallisin mielin astelemaan omaa tietäsi pitkin kunnes tulet seuraavaan tienhaaraan,valintojen ja ratkaisujen paikkaan.
Kohtalo ei määrää kaikkea, Ihmiset voivat aina valita.
Minulla on oma uskonnollinen vakaumus.Vaikeiden vuosien jälkeen en kuitenkaan tiedä,uskonko enää Jumalaan!!!
Minä uskon Kohtaloon ja Johdatukseen.
Kohtalomme,elämämme tuleva suunta on määrätty jo syntymähetkenämme.
Elämässämme tekemämme valinnat vaikuttavat kohtaloomme ja millaisena se toteutuu?.
Minä uskon ulkopuoliseen ja tuntemattomaan Voimaan,joka ohjailee elämämme suuntaan joka hetki.
Tuo Voima,Johdatus on opastaja, joka auttaa meitä selviämään elämässämme eteenpäin.
On vain eri asia osaammeko kuunnella sen antamia ohjeita ja neuvoja.
Kaikilla on vapaus antaa tuolle voimalle haluamansa nimen, Jumala,Allah tai Buddha jne.
Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa,että olet väärässä tai tietävänsä tuon perinmäisen totuuden nimen.
Meillä on valinnanvapaus.Oma valintamme on käytämmekö tuota koskaan vapautta?
Kuuntelemmeko Johdatuksen hienovaraisia kuiskauksia vai kuljemmeko vain ajelehtien elämänvirrasssa?
Minua on ohjannut näihin päiviin asti voimakas tunnepohjainen intuitio.
Olen elänyt aina tunteella, paljon enemmän kuin järkeillen.
Yhden ainoa päätöksen olen tehnyt pelkällä järjellä ja itsekkäästi.
Nyt elän ansioni mukaista elämää.Olen puhdasoppinen fatalisti
Olen antanut elämäni täysin kohtalon käsiin.
Minä teen elämääni koskevat päätökset enää vain tunteella.
Vain niin olen vahva, oman elämäni herra.
Minulla on lahja.
Minä en pidä siitä, enkä hallitse sitä.
Opiskelin vuosia sitten kansanopistossa.
Muistan hyvin tuon alkusyksynpäivän.
Minulla oli huono ja kummallinen olo,enkä voinut olla sisätiloissa.
Kiipesin ikkunasta asuntolahuoneen katolle.
Istuskelin siinä tiilikatolla pitkään mietiskellen tuota kummaa tunnetta.
Äitini soitti minulle yllättäen.
En enää muista oliko se samana päivänä vai seuraavana päivänä?
Ismo-serkkuni oli tippunut junasta ja kuollut tapaturmaisesti.
Kaikki noina päivinä kokemani tuntui loksahtavan paikalleen.
Huono oloni, tuntemukset,kuuntelemani musiiki ja uni serkkuni tyttöystävästä.
Järkytyin pahanpäiväisesti.Olin aistinut serkkuni tapaturmaisen kuoleman.
Tuon tapahtuman jälkeen olen vastentahtoisesti oppinut tulkitsemaan omia ennekokemuksiani.
Perinmäinen tarkoitus minulla on ollut opetella sulkemaan ne ulos mielestäni ja elämästäni
Isäni kuolemasta, parhaan ystäväni Karpan kuolemasta, tyttäreni tapaturmasta olen saanut ennetuntemuksia.
Aivan viime aikoina olen saanut useamman etiäisen koskien blogiystävääni, enkä oikein ymmärrä miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.