Ensimmäinen Iltani - Ensimmäiset Sanat

Huomasin äsken naamakirjassa surffaillessani, että minulla taitaa olla ihan liian paljon asiaa tuohon mediaan.

Olen viime aikoina viettänyt useita tunteja naamakirjassa.Olen sukellellut netissä seinälleni tavaraa etsien.Musiikki on vienyt minua mukanaan ja olen löytänyt paljon musiikkimuistoja menneisyydestä.

Mmmh, tämän kai pitäisi olla kai jonkinlainen päiväkirja, mutta minulle ei tällä hetkellä tapahdu mitään isoja asioita.Ehkä sitten joskus kun avaan silmäni asioille mitä voin tänne kirjoittaa, niin varmaan juttukin alkaa luistamaan!

Olen eronnut mies, mutta en katkera.Eilen viimeksi minulta kysyttiin tunteitani ja olenko päässyt sen yli ??? Voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että nyt on vapaampi hengittää.Lapsiani käy kyllä sääliksi.Itsekkääksi olen kyllä itseni kokenut,mutta toivon että lapset ymmärtää tekemäni ratkaisun joskus tulevaisuudessa.

Olen harvoin tehnyt päätöksiä ihan vaan järkeäni kuunnellen.Avoeropäätös oli ihan ensimmäinen kerta kun kuuntelin enemmän päätäni kuin tunteitani. Päätöksen tehtyäni olin ihmisenä ihan tuuliajolla.Otteen elämässä pidin jonkin aikaa uuden ihmissuhteen avulla.Tämä ihminen ei ollut syy eroon, mutta onneksi hän tuli liki.Kohtasin tässä uudessa ihmisessä samoja tuttuja ongelmia, mutta olin jotenkin sokea.Halusin kai liikaa kiirehtiä eteenpäin ja jättää vanhan elämän taakseni.

Uusi ihminen ei tainnut uskoa yhtään hetkeä tunteitteni rehellisyyteen ja vilpittömyyteeni.Olin kai hänen mielestään liian terve tehtyäni näin rajun ratkaisun.En tiedä,eikö hän nähnyt mitä minulle oli tapahtumassa vai eikö hän vain välittänyt nähdä??? Se kaduttaa,etten itse nähnyt elämäni silloisia muita ongelmia.

Olin aloittanut kuntoilun alkuvuodesta 2008.Pyöräilin 3-4 kertaa viikossa ehkä 30 kilometriä kerrallaan.Olin jättänyt rasvat,sokerin ja vaalean leivän pois ja saanut lyhyessa ajassa 8 kiloa painostani pois.Oikea käteni oli alkanut kipeytyä.Oletin että kivut johtuivat selkäni rakenneviasta ja menevät ohi.Tuohon aikaan tein ihan liian paljon töitä,opiskelin kovasti ja yritin pitää samalla orastavaa rakkaus-suhdetta hengissä.Kesälomakaan ei mennyt niinkuin piti.Olin takakireä ja hermostunut.

Maanantaina 14.7.2008 minun piti palata töihin kesälomani jälkeen.Olin sunnuntaina 13päivä vielä Länsi-Uudellamaalla ystäväni luona.Nukuin sunnuntain vastaisen yöni huonosti ja aamulla herätessäni huomasin etten ole kunnossa!Pyörryin aamupesun jälkeen.Sydän hakkasi,näkökenttä oli kaventunut,minua huimasi ja oksetti.Kaduttaa etten mennyt tuolloin lääkäriin.Näin myöhemmin ajattelen sen olleen elimistön varoitus tulevasta ja nyt kaduttaa etten kuullut hälytysmerkin ääntä.Pallo alkoi pyörimään alamäkeen kohti tulevaa äkkipysähdystä.

Oikea käteni oli tuolloin jo tosi kipeä.Lääkärin mukaan se oli tulehtunut.Sain kolme lääkepiikkiä käteeni ja söin monta lääkekuuria.Nukuin jatkuvasti huonosti ja ihan liian vähän!Elokuun 1. päivä jäin sairaslomalle.

Kärsin työuupumuksesta,loppuunpalamisesta.Kela ei katso työssäuupumisen kuuluvan korvaustensa piiriin,tämäkin minulle hermoilijalle kerrottiin vasta ihan äskettäin. Niinpä sain diagnoosin keskivaikean ja vaikean depression oireista,vaikka olin vain liian väsynyt!Sydänmenikin oireili toistuvin rytmihäiriöin,sain salpaajalääkityksen sydäntä rauhoittamaan.Minun elimistöni oli lääkärin mukaan ihan shokkitilassa liiasta kuntoilusta ja liian radikaalista ruokavalion muutoksesta.

Töihin palasin joulukuun ensimmäinen päivä 2008.Mieli oli levännyt,mutta taas osa minussa antanut periksi elämän kädessä, vanhuus ei tule yksin!

Nyt olen ollut taas toistuvilla sairaslomilla.Tällä kertaa vaan kaikki on ihan hyvin.Työt ei rasita ja muut puitteet elämässäni on kohdallaan.Toisaalta en ole vieläkään saanut talouttani tasapainoon pitkän työuupumuslomani jälkeen,mutta nyt uskon kuitenkin parempaan !!!

Ihan vaan hölmöyttäni kaaduin syyskuun 5.päivä polkupyörällä.Sain neljä ommelta kasvoihini.Vasen kyynärpää,olkapää ruhjoituivat pahasti ja sain aivotärähdyksen. Minulla on parin viikon päästä aika ortopedille.Erikoislääkäri tutkii leikataanko olkapää vai mitä???

Ulkona on nyt tosi pimeää,taitaa olla ne pimeimmät ajat vuodesta.Sataa tuhnuttaa vettä ja läheiseltä kadulta kuuluu ohikiitävien autojen renkaiden litinä...

Olipahan tajunnanvirtaa,
Hyvää yötä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.