Muistaakseni viimeksi joskus kesäkuussa kävin heittämässä tänne juttua.
Sen runontapaisen taisin kaivaa jostakin tosi syvältä sieluni sopukoista ihan siinä hetkessä.
Tosi pitkään olen miettinyt,mitä tänne kirjoittaisin,
repisin ulos valkohiuksisesta päästäni?
Sängyn vieressä minulla on edelleen se mustakantinen vihko,
jonne olen tunkenut satoja keskenkasvuisia jutunjuuria.
Nukahtanut olen kuitenkin usein kesken rajujen sanaleikkien
ja tähdenlentoina loistavat kynänjäljet ovat kadonneet tomuksi tuuleen.
Joskus myöhemmin olen katsellut pohdiskellen noita iltahetkeni viimeisiä aatoksia,
poukkoilevaa vaahtoavaa petollista tajunnanvirtaa,
enkä enää ole nähnyt enää tarinaa,suurta ajatustani musteisten kynänjälkieni takaa.
---
Pikkuisen pakolla olen aloittanut taas opiskelun,
työnantaja vaatimalla vaatii minut mukaan viralliseen siniseen massaan.
Tyhjään kaivoon kahdella sangolla kantanut olen koprallisia tiedonvettä tärisevin väsynein käsin.
Aikaa minulla ei ole ollut ymmärtää tuota kaikkea tarpeellista tärkeää.
---
Koulutuspäiviltä kerran palatessani löysin kotioveni takaa hävityksen kauhistuksen.
Katseeni kohtasi eteiseni lattialla sekamelskan muistoja,elettyä elämää ja ihan rojua.
Niin väsynyt olin virallisten tietoiskujen jälkeen,että jaloilleni pyöritin jäljet kemmakkaan,
heitin vain matkasäkkin höyryävän tavaravuoren juurelle ja varovaisin askelin tallustin alle peiton.
Kummallista tuossa omituisesti päättyneessä koulumatkassa oli että kohtasin ihmisen kesken kaiken.
Hämmästyneenä riisuin ihooni kiinnikasvaneen naamion ja uskalsin olla oma hullun höperö itseni.
Voi sitä sydänmen särkevää pettymystä jonka koin,
kun huomasin sen olleen vaan tuulenviemä poispuhaltama valheelinen onnenhetki.
Näin edessäni oman itseni irvistävän peilikuvan ja menneisyyttä toistavan historian.
Tyrmistystäni itkin siinä hiljaa.Istuin rauniona kyynelvirrassa sänkyni laidalla.
Sillä hetkellä nuo romahtaneet eteisenkaapit olivat niitä pienen pieniä murheita elämässäni.
---
Olen loppukesästä lähtien olen voinut huonosti,ollut epäitseni ja ihan ventovieraan nahoissa.
Paino on noussut pikkuhiljaa,jaksamisen jaksaminen on hiipunut ja kävelysauvat ovat pölyttyneet.
Tutkitttu on tätä miestä pitkin ja poikin,verisiä näyteputkia on varmaan enemmän isketty minusta ulos kuin sormia tusinassa.Sydänmessä on jotain vikaa,mutta ei kuulemma kuolemaksi.
Olenhan terve kuin pukki näin sairaaksi pukiksi.
---
Istun aikaisin aamulla työterveyden käytävällä lattiaa sumuisin silmien tuijottaen.
Kuulen kun veri virtaa pauhaten päässäni,tunnen sydänmen kellonlyönnit korvissani.
Oikeaa jalkaa kuumottaa ja polttaa.Hoitaja sanoo minun olevan shokissa.
Raihnainen valittava selkä etsii nyyhkyttäen paikkaansa
ja kysyy arkana viattomalla äänellä minulta mitä tapahtui?
Hetki sitten olin lähtenyt tuolta parin tuolin päästä ajelemaan töihin päin ja sitten räsähti...
---
Viimeiset puoli vuotta on ollut varmasti minun elämäni epäonnisimpia.
Nyt on melkein kaikki vahingot ja haaverit korjattu.
Sadat sirpaleet ja repaleet on lakaistu roskiin tai ainakin maton alle piiloon.
Monta pakettia laastareita syöty särkyneen sydänmen vuotaviin haavoihin.
Auton viimeinen remontti tehtiin viime viikolla.
Peltilehmälle on asennettu uusi turpa,silmät ja otsa.
Vauhdinhidastin remontti oli se ihan viimeinen kasa muttereita.
Viimeinen lääkärissä käynti kolarin jälkeen on tuossa ihan lähellä.
Röntgenkuvaromput pitää muistaa kaivaa tulevaa ortopedin vastaanottoa varten.
Kohta kahteen kuukauteen en ole syönyt enää pillerin pilleriä,enkä enää syö!
Minua koskee pikkuriikkisen koko ajan,mutta koskekoon vaan!!!
Nyt voin paremmin kuin koskaan ja pitkästä aikaa.
---
Vakuutusyhtiö Pohjola on nostanut itsensä jalustalle ja unohtanut maksavat asiakkaansa.
Olen tosi onnellinen ettei minulle käynyt tämän pahemmin.
Onnettomia te kaikki ketkä joudutte laskemaan itsenne tuon Kaikkivaltiaan vakuutusyhtiön käsiin.
---
Kuukauden puolessa välissä on virallisen työmiehen palkkapäivä.
Tämän minun naurettavan epäonnisen elämänjakson jäljiltä oli kerääntynyt laskuja & rahanreikiä.
Laskuvuorenlaskun jälkeen ei jäänyt edes hyvän blackjack-käden verran taskuun näprättävää.
Onneksi suku tuli apuun reppanalle ja antaa minulle ilkkuvaa tekohenkeä ensi palkkapäivään asti.
Kohtalon piti päästä sanomaan Se Viimeinen Sana ihan kuin muistutuksena mahdistaan.
Poskihammas lohkesi viikonlopun alla kuin viimeisenä pisteenä tämän kaiken loppuun.
Kyllä tää tastä,
Olen palannut tai sitten ...
Katsotaan ... joskus tai vaikka huomenna,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.