Ihan joutilaana istun,mieltäni huokaillen lepuutan,
Hetki painaa ruotoani vasten paljon nähnyttä puistonpenkkiä,Korvillani kuuntelen loppukesän harmaanvihreää maisemaa,
Silmilläni syön ohiliitäviä kauniita kesäneitoja,vielä monet nupullaan.
Nenälläni maistan suihkuavan veden ja vastaleikatun ruohon.
Elämänjanoisilla huulillani annan voipuneen suukon suviselle ystävälleni,täydelle tuopille elämän makuista ruosteenkeltaista juomaa.
Tästä valosta takaisin varjoihin,
Tätä hetkeä pakenee jonnekin,en minnekään.Soutaa vuotavalla veneellä ilman airoja,ilman suuntaa.
Taas on syksy, neljä kertaa joka vuosi,
Tätä kirjaa ei osaa lukea,ei ymmärrä.Säännöt ovat ihan vieraan pelin.
Kiroaa ystävyyttä, ei osaa olla yksin,
Luostarin perustaa sieluun, kiviselle luodolle.
Katselee kaukaa aavalla ohikiitäviä onnenhetkiä, muiden elämää.
Tuuli kysyy kysymättä,
Viima Vastaa vastaamatta,
Humina Huutaa hiljaa,
Sumu Sulkee silmät,laskee irti ja menee pois...
Näet minut.
Näet askeleeni.Näet,kuinka horjun.
Näet tuskan ja kivun.
Näet vain kuoren.
Näet,etkä kysy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.